Näkyvä kauppapaikka @ Savilahden ytimessä Tarjolla on harvinainen mahdollisuus vuokrata liikekiinteistökokonaisuus Kuopion keskeisimmältä kauppapaikalta. Isohkoa kokonaisuutta voidaan tarvittaessa jakaa toimiviin/pienempiin tilaratkaisuihin. Kiinteistöllä on erinomaiset edellytykset kaupalle, erikoistavaraliiketoiminnalle, palveluille, logistiikalle ja samalla avaa yritykselle mahdollisuuden sijoittua Savilahden kauppakeskittymään - vilkkaimpaan solmukohtaan. Kiinteistö sijaitsee vain minuutin päässä Vitostieltä (E63) - yhdeltä tärkeimmistä valtaväylistä - mikä takaa sujuvan logistiikan ja helpon asioinnin niin asiakkaille kuin tavarantoimittajille. Tontilla yhdistyvät erinomaisesti muun muassa saavutettavuus, näkyvyys ja asiakasvirrat. Volttikatu 1B pointteja: Huippunäkyvyys: Rakennus toimii alueen maamerkkinä ja näkyy hyvin sekä paikalliselle liikenteelle että ohikulkijoille. Erinomainen saavutettavuus: Nopea yhteys Kuopion keskustaan, yliopistolle, Novapolikseen ja muille alueille. Liikenteen solmukohta: Lähellä suuria työpaikkakeskittymiä, oppilaitoksia ja asuinalueita - asiakasvirta on taattu. Logistisesti ihanteellinen: Iso piha-alue asiakkaille, aidattu ulkovarastoalue ja lastauslaituri tukevat tehokasta tavaraliikennettä. Kiinteistö ja sijainti: Teräsbetonirunkoinen kiinteistö lämpenee kaukolämmöllä ja koneellisella ilmanvaihdolla. Lämmintä myymälätilaa, lämmintä varastotilaa - trukkihyllyt valmiina, leveä lastauslaituri, aidattu piha-alue soveltuu myös ulkomyyntiin, ulkovarastokatoksia, asfaltoidut piha-alueet - kaikki valmiina liiketoimintaan. *Laaja, valoisa myymälätila yli 4000 neliötä, erillisiä myyntitiloja, myyntihyllyjä *Asiakaspalvelutiloja, kahvilaosasto, pukuhuonetilat, yläkerran toimistotilat *Lämmin sisävarasto, uusi maalivarasto, lastauslaituri/-silta, trukkihyllyjä *LED-valaistus, 7-8 metrin sisäkorkeus, tasokas laattalattia *Muutto- ja sisustusvalmiina - voidaan jakaa eri käyttötarkoituksiin *Iso piha-alue asiakaspysäköintiin - kahdella ajoliittymällä *Valomainoksille ja yrityksen lipuille näkyvät paikat Volttikadun varrella on Power, Gigantti ja Tokmanni kadun toisella puolella ja Prisma keskittymä risteysalueella. Lisäksi Rinta-Joupin Autoliike, Wurth ovat naapureina. Kiinteistö on valmis vastaanottamaan uuden toimijan, joka haluaa hyödyntää Premium-sijainnin edut ja päästä nopeasti kiinni liiketoimintaan. Ota yhteyttä ja nappaa paikkasi Kuopion parhaalla kauppapaikalla!