Myydään kauniin Hirvijärven rannalla sijaitseva matkailukiinteistö Kuopion Karttulassa. Rauhallisella tontilla on omaa rantaviivaa noin 600 metriä, josta osa ollut käytössä ja osa metsäistä. Kohde sopii erinomaisesti esimeriksi leirikeskuskäyttöön. Kattava rakennuskanta käsittää niin majoitus- kuin ajanviettotilojakin. Tontilla on mm. kaksi rannan tuntumassa olevaa saunaa, joista toinen on savusauna. Majoitustiloja useammassa rakennuksessa. Päärakennennuksessa laitoskeittiö ja ruokailutilat parhaillaan noin 90 hengelle. Saunomisen ja uimisen lisäksi aikaa voi tässä kohteessa viettää esimerkiksi noin 9 metriä korkeassa hirsikodassa grillaten, useilla eri urheilukentillä pelaten tai läheisiä metsiä samoillen. Kiinteistön pinta-ala on 12,735 ha, josta noin 8,54 ha on metsämaata. Metsästä on laadittu metsäarvio vuonna 2025. Kiinteistö Yleiskaavamääräys RM-3/2000, Matkailupalvelualue. Alueelle voidaan rakentaa matkailua, retkeilyä sekä leiri- ja kurssitoimintaa palvelevia rakennuksia ja rakenteita. Ei Asemakaavaa. Rakennuskantaan kuuluvat seuraavat rakennukset: -Päärakennus (valmistunut 1900-luvun alkupuolella, yleiskaavassa suojeltu) -Majoitusrakennus (2000) -Luentorakennus (1980) -Omakotitalo (1987) -Kappeli (2000) -Kota (1994) -Rantasauna (1977) -Savusauna (2012) -Mökki (1975) -Kaksi varastorakennusta Rakennusten yhteenlaskettu kerrosala on noin 1 900 k-m2. (Rakennustiedot Kuopion kaupungin rakennusvalvonta) Pyydä lisätietoja!